JULIANA

Taivassalon pitäjän sielunhoidosta vastasi 1600–1700 lukujen vaihteessa kirkkoherra, 3 kappalaista ja apupappi. Laaja pitäjä hajanaisine saaristoineen oli tällekin joukolle haastava tehtävä. Kirkonkyläkin oli saaressa, mutta toisaalta meri mahdollisti hyvät yhteydet. Sekä pappila että vanha kappalaisen asutustila Hurunkorvessa olivat hyvin lähellä meren rantaa. Anders Bergius oli ”perinyt” isältään kirkkoherran viran vuonna 1692. Kirkkoherralla oli luonnollisesti tilat pappilassa, mutta perheellä oli tila myös Ahaisissa. Bergiusta virkaiältään selvästi vanhempi Mårten Machalenius oli jämähtänyt kappalaisen virkaan asuen vaimonsa ja tytärvoittoisen perheen kera kappalaisen tilalla Hurunkorven kylässä. Pitäjään kuuluvaa Kivimaata (nyk. Kustavi) saarineen hoiti kappalainen Tocklenius ja Iniötä kappalainen Uhonius ja näillä molemmilla oli niin sanotut uudet kappalaisen asutustilat Kivimaalla ja Norrbyssä.

Apupapin virkaan tuli vuonna 1697 naimakaupan myötä juuri teologiksi valmistunut Johan Laurenius. Hän oli löytänyt puolison kappalainen Machaleniuksen tyttäristä. Avioliitto oli aikakaudelle tyypillinen ja se takasi säädyssä pysymisen ja usein työpaikan. Johan Laurenius ja Carin (Katariina) Machalenius vihittiin Taivassalossa marraskuussa 1694. Todennäköisesti pari on tavannut Turussa, olisiko tuleva vaimo käynyt siellä kouluja tai ollut työssä, ainakin Johanilla oli opinnot Turun Akatemiassa silloin vielä kesken.

Näiden viiden sielunpaimenen voimin pidettiin pitäjäläiset Herran nuhteessa. Seurakunnan arkiston perusteella tämä näyttäisi onnistuneen poikkeuksellisen hyvin. Yhtenä objektiivisena mittarina voi käyttää kastettujen luetteloita ja siinä avioliiton ulkopuolella syntyneitten määrää. Arvioisin Taivassalon luvut tältä osin vuosina 1690—1710 mataliksi. Siitä huolimatta — juuri siitä on kysymys tulevassa kohtalokkaassa tapahtumaketjussa.

Karttakuva vuodelta 1650: 1/Taipale ja Ahais; 2/Pappila; 3/Hurunkorpi.

Machaleniukset epäilemättä nauttivat Katariina-tyttärensä perheen kasvusta. Onnellinen appi kastoi kuusi Laureniusten lasta vuosina 1698—1706. Esikoinen nimettiin hänen mukaansa — Mårten. Maailma synkkeni, kun viimeistään loppukeväällä 1706 paljastui, että Machaleniusten nuorin tytär Juliana oli pieniin päin. Isästä ei ollut tietoa ja häpeä oli käsin kosketeltavaa. Vanhan arvostetun kappalaisen tytär oli hairahtanut syntiin ja rikokseen. Tyttölapsi syntyi kesäkuun alussa ja Mårten-pappa oli taas kastepuuhissa. Kirkon kirjoihin yleensä merkittiin syntynyt avioton lapsi ruotsiksi oäckta, ja myöhemmin 1800-luvulla reippaammin suomeksi äpärä. Kappalainen Mårten kirjasi Mariaksi ristityn lapsen nimen lisäksi hienotunteisesti N.N. (nomen nescio, isän nimi tuntematon). Tytär Juliana ei ollut suostunut paljastamaan lapsen isää. Laki oli siinä suhteessa selvä, asia pitää tutkia, selvittää ja tuomita. Kyse ei ollut pelkästään äidin saattamisesta vastuuseen tekemästään rikoksesta, vaan lain ideana oli pyrkiä turvaamaan lapselle myös isän puolelta elatus ja perintäoikeus.

TAIVASSALON KÄRÄJÄT

Olen lukuisten oikeudenkäyntien tekstit koittanut suomentaa kutakuinkin sellaisenaan. Teksti on sen takia paikoin kömpelöä ja sekavaakin. Vaikuttaa, että monen lauseen takana ja väleissä on enemmän huhuja, tietoa ja ajatuksia kuin pöytäkirjaan on lopulta kirjattu. Mielestäni lopputulema on kuitenkin autenttisempi ja kuvaa paremmin mutkikkaan asian käsittelyn etenemistä.

Julianan asia tuli esille Taivassalon syyskäräjillä 2.—3. marraskuuta 1706 Kaustion kartanossa:

Nimismiehen viran puolesta arentimies Johan Dalman ilmoitti, että arvoisan ja kunnioitetun kappalaisen, Mårten Machaleniin, tytär Juliana Marchalenii on synnyttänyt tyttölapsen (pyge barn), joka edelleen elää. Koska ei ole tiedossa lapsen isää, niin vaaditaan käräjäoikeutta, ei pelkästään tutkimaan asia vaan myös saattamaan Juliana vastaamaan tekemästään synnistä.

Julianalta kysyttiin, minkä nimisen miehen kanssa hän on ollut suhteessa. Juliana vastasi tavanneensa edellisen vuoden Turun markkinoilla räätälikisällin, joka avioliitto lupauksin saattoi hänet raskaaksi ja siitä hän on synnyttänyt. Hänen nimensä on Johan Mårtensson ja hän on ehtinyt jo kuolla Tukholmassa. Johan Mårtensson oli Julianan kertoman mukaan syntyisin Loimijoelta ja siellä on hänen sukuaan. Sanomansa vakuudeksi hänellä oli mainitulta kisälliltä saamansa kaksi kultasormusta, joista toinen on kapeampi. Mitään nimiä niistä ei löydy, eikä kukaan muu ollut silloin läsnä todistamassa asiaa.

Julianalta kysyttiin, että näkikö kukaan, kun mainittu kisälli oli mennyt hänen luokseen silloin kun he olivat maanneet? —Toki yksi jos toinenkin oli nähnyt, mutta hän oli ollut ainoastaan tuttavallisesti Julianan kanssa, eikä kukaan tiennyt heistä mitään, eikä hän ollut kenellekään ihmiselle mitään paljastanut. Oikeus ihmetteli tämän takia Julianan suurta varomattomuutta.

Sitten Juliana paljasti saaneensa kirjeen mainitulta kisälli Johanilta, joka kutsui itseään Tyrleniukseksi. Sama kirje oli toimitettu Loimijoen kappalaiselle Johan Laureukselle, jossa seisoo sanasta sanaan seuraavasti: ”Jumala olkoon kaikkien meidän kanssamme. Se liitto, jonka minä pyhänä kolmasti nimelläni vahvistin, pysyy vakaana, eikä sitä kukaan saata epäillä. Ne kihlajaislahjat, jotka ovat äitini siskon miehen luona, haetaan pian sieltä pois ja tämän kirjoituksen kera ennen kaikkea minusta, jota uskollisin jumalamme käskee, tulee teidän uskollisin ystävänne. Päivämäärä Tukholma 8. elokuuta 1705. Johan Mårtensson.

Kullattu hopeinen pokaali; 4 kappaletta hopealusikoita; 4 dukaattia; yksi hopeinen kaari ja kaikki tyynni minulta uskollisesti tervehtien”.

Julianalta kysyttiin, keneltä hän sai kirjeen käteensä? — Aiemmin mainittu kappalainen Joh. Laureus toimitti sen hänelle, muutoin hän kielsi tuntevansa oikeuden tiedustelemaa kisällin äidin siskon miestä ja kielsi myös koskaan käyneensä Loimijoella. Nämä lahjat haettaisiin siitä syystä, että hän oli toivonut Tyrleniuksen itsensä tulevan takaisin, mutta tämä olikin kuollut. Hän ei ollut siinä vaiheessa kenenkään kanssa tekemisissä, ainoastaan sittemmin ilmaantui eräs kirjoitus Tukholman räätälimestari Erich Kerckolenilta. Ei mikään erillinen kirjoitus, vaan se oli tullut siinä hänen saamassaan kuoressa, minkä vielä todisti hänen läsnä ollut isänsä. Todettiin, että samaan kuoreen liitetyssä räätälin kirjeessä, joka on päivätty 8. marraskuuta 1705, ja siinä aiemmin mainittu langokseen kutsuma Johan Mårtensson, oli Tukholmaan tultuaan edennyt mestariksi ja sitten 2. päivä marraskuuta kuollut.  4 pv ennen kuolemaansa oli kysynyt räätäli Kerckoleniusta kirjoittamaan kappalainen Machaleniukselle pyytäen, ettei tämä hylkäisi hänen morsiantaan Julianaa, koska hän haluaa omalla vilpittömällä aikomuksellaan jatkaa syntyneistä huhuista huolimatta. Tarkoittaen sitä, että kaikki Julianaa koskeva kirjoitus kyllä riittävästi osoittaa, että hänen Julianan pitäisi olla kihlattu morsian ja siksi tulisi välttyä sakoilta. Mutta syyttäjä Dahlman esitti sitä vastoin olevan enemmän kuin harvinaista, ettei kukaan ollut ennen tai samaan aikaan nähnyt sellaista henkilöä. Minkä vuoksi Julianan aiemmin toimittama kirje aiheuttaa hänelle (syyttäjälle) kummallisia ajatuksia Julianan toteamuksesta, ettei tunne tätä kisällin äidin siskon miestä, vielä vähemmän välittänyt tiedustella samalla kuinka luvattuja lahjoja voisi hakea.  

Oikeus päättelee tästä, että Juliana on ollut joko jonkun muun satunnaisen miehen kanssa tai muuten jonkun, jota hän ei uskalla nimetä, ja joka on pitänyt työntää pois mielestään. Syyttäjä kuitenkin totesi, ettei hänellä tällä kertaa ole siihen mitään todisteita esittää, etenkin kun ei ole ollut mahdollisuutta näiden väitteiden vaikeita ristiriitaisuuksia selvittää. Haluttaisiin kuitenkin tuoda totuus päivän valoon ja saattaa asianomainen rangaistukseen. Syyttäjä alistaa oikeuden harkittavaksi, josko asiaa voitaisiin lykätä seuraaville käräjille, mikä tuumauksen jälkeen osoittautui hyödyllisemmäksi, jolloin laajemmalla tutkimuksella saadaan nimestä selkoa. Jotta koko maan nyt väitetty ulosmarssi (kirj: ilmeisesti tarkoitetaan massiivista värväystä suureen pohjan sotaan) ei sitä vaarantaisi, huolehtii nimismies, kuten myös tämä Juliana, että he molemmat puolestaan tuovat seuraavaan kokoontumiseen esille riittäviä todisteita, niin että asia silloin ilman enempiä esteitä voidaan käsitellä. Julianan osalta on varsinkin tarpeellista, että hän sanotussa ajassa hankkii selvityksen, kuka on se henkilö, joka on vastuussa näistä kihlajaislahjoista ja mikä on hänen nimensä. Samoin, jos on ollut joku vieras läsnä, joka voi vahvistaa edesmenneen lausunnon sellaisena kuten räätäli Kerckholenius kirjeessään esittää.

Julianan isäehdokas ei siis heti kättelyssä käräjäoikeudelle kelvannut, vaan asiaan jäi varteenotettava epäily ja tapauksen puintia jatkettiin seuraavilla talvikäräjillä 28.—30. tammikuuta 1707:

Otettiin uudelleen esille viime syyskäräjillä ajettu juttu koskien Juliana Machaleniaa, joka kesäkuussa 1706 oli synnyttänyt tyttölapsen ja antanut ymmärtää, että eräs Johan Tyrlenius oli hänet avioliitto lupauksella maannut. Julianalta tivattiin, missä tämä makaaminen oli tapahtunut. Hän vastasi sen tapahtuneen Turussa joen pikku sivulla erään tyhjän veneen kajuutassa. Kun Juliana oli ollut ruukuntekijän talossa Turun Uudellakirkolla (virhe; po. Uudessakaupungissa, silloinen kaupungin osa Turussa, alun perin Nya Staden), oli Tyrlenius antanut hänelle kihlajaislahjat; 2 kultasormusta ja pyytänyt häntä ulos kävelylle ja sitä tietä johdatellut makaamiseen. Julianalta kysyttiin, ketkä olivat läsnä kihlajaisissa? — Ei kukaan, paitsi juopotteleva markkinaväki, eikä muita kuin Maria niminen piika, joka myi juomia. Lisäksi Juliana kertoi Tyrleniuksen samalla kertaa eräässä pienessä kammarissa tyydyttäneen halunsa hänen kanssaan. Julianalta tiedusteltiin, milloin hän oli tutustunut Tyrleniukseen ja missä tilanteessa? — Se oli tapahtunut jo vuonna 1704. Hänellä oli tapana käydä edellä mainitun Maria piian luona ja kun Tyrlenius oli tullut sinne juomaan, olivat he tutustuneet toisiinsa, joskaan hän ei ennen 1705 syysmarkkinoita ollut hänen kanssaan maannut.

Arentimies Dahlman, joka hoiti nimismiehen virkaa, kertoi saaneensa viimeisen lausunnon kaikkia ahkeria ponnistuksia säästelemättä, että voisi muodostaa varman kertomuksen siitä, kuka makaaja olisi. Mutta syyttäjä valittaa, ettei toistaiseksi voi kumota sitä, kun Juliana on ainoastaan nimennyt erään mies henkilön, joka ei ole kenenkään pitäjän asukkaan tuntema, ja olisi edellisenä syksynä vuosi sitten nähty Julianan luona ja olisi silloin tällöin häntä tapaillut. Tämän jälkeen oikeus esitti, etteikö ketään Julianan vanhemmista tai omaisista, jotka nyt ovat käräjätalolla, voitaisi kutsua sisään.

Ensimmäiseksi kuultiin Julianan siskon miestä, kappalainen Johan Laureniusta, jota varoituksen jälkeen kehotettiin tunnustamaan kaiken mitä hän tietää tästä asiasta. Laurenius kertoi koskaan nähneensä samaa miestä, jonka kälynsä Juliana on kihlannut, tai tunne häntä paremmin kuin nimeltä, minkä näki siinä Julianalle tulleessa kirjeessä, joka viime syyskäräjille oli toimitettu. Kun Johan oli nähnyt Julianan olevan raskaana, oli hän kehottanut Julianaa olemaan varuillaan (marginaalissa lisäys: ja eikä antaa mitään huijaria isäksi).

Syyttäjä Dahlman muistutti, että he molemmat löysivät esille tuodut kirjeet kappalaisen arkusta ja lisäksi niistä toinen oli kirjoitettu hänelle (Laureniukselle). Tämä tarkoittaa sitä, että kappalainen ei ole kirjoittajalle tuntematon, mutta kappalainen kielsi kuten aiemminkin voivansa paljastaa nimeä samaksi kirjeessä olevaksi henkilöksi, vielä vähemmän sanoo Laurenius koskaan häntä Julianan luona nähneensä.

 Siihen Juliana puuttui ja pyysi, että jos Dahlman paremmin asian tietää kuin hän, niin sanokoon ja osoittakoon pitäjän kappalaiselle. Pyydettiin sisään Julianan äiti Marketta Jaakopintytär, jolta kysyttiin milloin tämä Tyrlenius, joka on hänen tyttärensä väittämän mukaan aviolupauksella hänet maannut, on ollut pitäjässä ja samoin tunsiko Marketta saman miehen? — 2 vuotta sitten passilla eräs mies joskus kävi tyttärensä luona täällä maalla, ja minkä lisäksi sanoi kysyneensä Julianalta, mitä tämä haluaa. Juliana oli vastannut: — Rakas äiti, en rohkene vielä mitään sanoa. Kun äiti myöhemmin kysyi, onko tämä mies pappi, oli Juliana siihen vastannut; — doger fuller wärre/ kelpaa varmasti huonompikin. Edelleen Marketta sanoi, ettei tiedä tässä asiassa enempää kertoa tai tunne mainittua Tyrleniusta. Todettiin, ettei läsnä ollut muita omaisia, eikä nimismiehelläkään ollut lisää todistajia.

Julianalta kysyttiin, onko hän viime oikeuden käynnin varoituksen jälkeen hankkinut tarpeellisen selvityksen siitä, kuka tämä usein mainitun Tyrleniuksen äidin sisaren mies on ja mikä hänen nimensä on. Samoin, oliko Tyrleniuksesta tehdyn lausunnon yhteydessä muita kuin räätäli Kerckolenius ollut läsnä. Siihen Juliana vastasi, ettei tiedä muuta kuin, että oikeus tai syyttäjä Dahlman on itse luvannut kaiken asianmukaisen selvityksen hankkia. Edelleen Julianalta kysyttiin, oliko Tyrlenius hänen ulkona käydessään makaamista katunut? Tämän Juliana kielsi täysin sanoen, ettei antanut tälle tilaisuutta siihen.

Kun osapuolilla ei ollut enää lausuttavaa, tämä juttu harkitusti päätetään. Koska Juliana Machalena väittää maanneensa Turun kaupungissa aiemmin mainitun Tyrleniuksen kanssa, niin oikeuskaaren 12 kappaleen 4 mukaan siirretään asia Turun kämnerinoikeudelle, ja täällä tehdyt selvitykset lähetetään sinne alkuperäisinä.

KÄMNERINOIKEUS

1707

28.9. Raatimies ja kihlakunnan tuomarin Olof Wallenstiernan kirje 24.9 ja Taivassalon käräjien selvitys (tehty 28.1). Kappalaisen Martini Machaleniin tytär Juliana on nyt kaupungissa Samat kirjoitukset pitää toimittaa kämnerille ja kaupungin vouti Johan Calleenille, joka ottaa asian ajakseen.

30.9. Taivassalon käräjiltä siirretty asia koskien Juliana Machaleniaa. Häneltä kysyttiin, kuinka oli tutustunut tähän räätälikisälli Tyrleniukseen? —Sanoi sen tapahtuneen Taivassalossa, kun Tyrlenius oli räätälin palveluksessa ratsumestari Lindelöfin luona. Silloin tämä antoi hänelle sormuksen, mutta kielsi tuolloin makaamista tapahtuneen. Sitten kun Juliana oli tullut tänne kaupunkiin ja palveli puoli vuotta nykyisen päällysmiehen Simon Biörckmannin luona, ja se oli tapahtunut noin 4–5 vuotta sitten. Matkusti sitten kotiin ja jonkin ajan kuluttua tuli tänne takaisin yhden palttinan takia, joka hänellä oli kutojalla. Silloin Juliana kohtasi jälleen samaisen kisällin eräässä ruukkumaakarin talossa Uudessakaupungissa (Turun silloinen kaupunginosa, kapea kaistale nykyisestä Myllyn sillalta linnaan päin), missä myytiin juomia. Oikeus totesi, että asia lykätään ylihuomiseksi, jos jumala suo, koska kämneri ja kaupungin vouti Johan Calleen eivät ole nyt paikalla, jotka viranomaisen puolesta häntä syyttävät.

2.10. Asia kesken, kämneri ja kaupungin vouti Calleen ajavat viranomaisen pyynnöstä, koskien Juliana Machalenaa. Koska Juliana on muun muassa esittänyt, että eräs räätäli Erich Kercholenius Tukholmassa on kirjoittanut kirjeen hänen isälleen, katsoi oikeus tarpeelliseksi kutsua sisään räätäli Matti Simonpoika Kercholeniuksen, joka kielsi hänellä olevan veljeä, jonka nimi on Erik. Hänellä on ollut kaksi veljeä Karl ja Henrik, jotka molemmat ovat kuolleet noin 20 vuotta sitten. Kielsi samoin tuntevansa ketään räätäliä nimeltä Johan Mårtensson Tyrlenius. Muuta ei tiennyt tässä asiassa.

Julianalta kysyttiin, missä makaaminen tapahtui? —  Kisälli otti hänet mukaansa ruukkumaakarin talosta ulos kävelemään ja kun he tulivat läänin maaherran talon kohdalle, oli joessa ollut eräs vene (skuta), minne kisälli oli hänet vienyt ja siellä kajuutassa hänet maannut. Lisäksi Juliana sanoi, että tämä kisälli hänet usein ruukkumaakarin talolla makasi, mutta silloin kerran kajuutassa lapsi sai alkunsa, joka tapahtui syysmarkkinoiden aikaan vuonna 1705. Julianalta tiedusteltiin, etteikö kukaan ruukkumaakarin talossa pannut merkille heidän seurusteluaan? — Varmaankin talon olutta myynyt Maria piika oli moisen voinut huomata ja sanoi tämän olevan vielä kaupungissa. Julianaa pyydettiin kutsumaan saman piika ensi lauantaina kuultavaksi, jos Jumala suo, ja samoin haastetaan räätälimestari Arvid Öman, joka on ollut Tukholmassa mestarina ja häneltä tiedustellaan, tunteeko hän ketään mestaria Tukholmassa nimeltään Erick Kercholenius.

5.10. Kuultavana oli räätälimestari Arvid Öman, joka kielsi tuntevansa tai tietävänsä Tukholmassa ketään Kercholenius nimistä räätäliä. Ei myöskään ketään Tyrlenius nimistä mestaria tai kisälliä. Tähän Juliana kutsui ruukkumaakarikisällin Erik Simonpoika Strömbergin vaimon Maria Sarcovian, joka ilman esteitä vannoi todistajan valan. Tämä kertoi, että pari vuotta sitten ollessaan ruukkumaakari Erich Rudolfin talossa Uudessakaupungissa (Turun kaupungin osa) myymässä olutta, oli Juliana silloin tällöin käynyt siellä ja kerran näyttänyt hänelle sormusta, jonka sanoi saaneensa eräältä räätälikisälliltä kihloiksi, muttei ollut kertonut tämän nimeä tai mistä hän oli kotoisin. Maria sanoi lisäksi, että siellä talossa kävi monia juopottelemassa, mutta kielsi huomanneensa jonkun seurustelevan tai makaavan Julianan kanssa ja kielsi ketään näistä varsinaisesti tuntevansa. Muuta lisättävää Marialla ei ollut.

Seuraavaksi kuulusteltiin Julianaa siitä hänen esille tuomastaan kirjeestä, jonka Tyrlenius olisi kirjoittanut Tukholmasta. Oikeuden mukaan se ei voi perustua mihinkään totuuteen, koska se on päivätty Tukholmassa 8. elokuuta 1705, ja täällä oikeudessa Juliana kuitenkin väittää, että makaaminen tapahtui kaupungissa syysmarkkinoiden aikaan, jotka olivat kuukautta myöhemmin, nimittäin 8. syyskuuta. Julianaa kehotettiin tunnustamaan totuus. Tämän jälkeen Juliana viimein sanoi, että sama kirje kirjoitettiin täällä kaupungissa ja se oli toimitettu hänelle kisälliltä ennen kuin tämä matkusti. Juliana ei sitä kuitenkaan koskaan häneltä vastaanottanut, vaan eräs Julianalle tuntematon mies toimitti sen hänelle. Julianalta kysyttiin, että kenen räätälin luona mainittu kisälli työskenteli? Tätä hän ei tiennyt. ja oikeus katsoi aiheelliseksi kuulla räätäli oltermanni Zachris Jungia.

7.10. Räätälimestari oltermanni Zachris Jung kutsuttiin, joka kielsi muistavansa täällä ketään räätälikisälliä nimeltään Johan Mårtensson Tyrlenius.

9.10. Mestari Zachris Jung antoi lisäyksen räätälikisällien sisäänottokirjasta, jossa esiintyy nimi Johan Mårtensson 12.10.1691, joka pyysi kunnioittavasti päästä palkkarengiksi, ja johon suostuttiin, mutta nimeä ei sitten enää löydy ja mestari Jung lupasi tarkistaa vielä ammattikunnan kirstun.

12.10. Jung kertoi vielä, että Johan Mårtensson niminen kisälli oli opissa mestari Törnrothilla sisään kirjattuna 16.10 1688 ja ulos 8.10.1691. Räätälimestari Gardberg voisi tietää jotain tästä. ja haluttiin kuultavaksi.

14.10. Räätälimestari Nils Gardberg kertoi 9 vuotta sitten tunteneensa Tallinnassa erään Johan nimisen palkkarengin. Kielsi kuitenkin tuntevansa Tallinnassa, täällä tai missään muuallakaan Johan Mårtensson Tyrlenius nimistä räätälikisälliä. Julianaa kehotettiin tunnustamaan totuus. Erityisesti koskien sitä yhtä kirjettä, jossa on allekirjoituksena Tyrlenius ja josta Juliana antoi ymmärtää, että se on kirjoitettu täällä kaupungissa, ennen kuin Tyrlenius oli matkustanut pois ja Juliana oli aiemmin saanut sen markkinapäivänä eräältä tuntemattomalta mieheltä. Koska mainitun kirjeen käsiala näyttäisi olevan nimismies Sundströmin, niin hänet on kutsuttava kuultavaksi.

19.10. Entinen kruunun nimismies Johan Sundström kuultavana. Kirjeestä, jonka Johan Mårtensson Tyrlenius on kirjoittanut 8.elokuuta 1705 Tukholmasta kappalainen Johannes Laureniukselle Loimijoelle. Kysyttiin, onko se hänen käsialaansa ja kirjeen luettuaan Sundström totesi sen kirjoittaneensa, sanoen; —Jumala minua varjelkoon, että sen kieltäisin. Kysyttiin, oliko hän silloin Tukholmassa? Kielsi ja sanoi olleensa siellä viimeksi vuonna 1678. Kysyttiin, tunsiko hän Johan Mårtensson Tyrleniusta, Tukholmassa kisällinä? Kielsi tuntevansa, ei myöskään milloinkaan ollut Julianan kanssa tuttu. Kysyttiin vielä, kuka antoi kirjoittaa kirjeen? Kielsi voivansa sitä muistaa, mutta kuitenkin sanoi Julianan tulleen hänen luokseen ja ilmoittaneen sellaisen nimen, sekä pyysi kirjoittamaan kirjeen.

Julianalta kysyttiin, missä ja keneltä hän sai kirjeen? —Tuntematon mies antoi sen torilla syysmarkkinapäivänä. Silloin Sundström sanoi sen saattaneen olla kopio eräästä toisesta kirjeestä, ja Juliana väitti niin olevan. Julianalta tivattiin, missä on originaali kirje? —Se on itse originaali ja että se kirjeen antanut mies neuvoi häntä ottamaan siitä kopion ja lähettämään toisen kappaleen Loimijoelle. Lähettikö Juliana kirjeen Loimijoelle ja vaatiko niitä tavaroita, joita kirjeessä mainitaan? — Ei, ja sanoi jääneensä odottamaan Tyrleniuksen tuloa Tukholmasta. Kämneri ja kaupungin vouti muistuttivat tähän sanomalla, ettei kirjeessä ole mitään mainintaa Tyrleniuksen paluusta. Lisäksi oikeus totesi, että Julianan ja Sundströmin kertomukset paljastavat, ettei kirje ole oikea. Sundströmin täytyy antaa tästä selvitys ja Sundström väitti kuten aiemmin sen olevan kopio, jonka hän kirjoitti toisesta kirjeestä. Häntä muistutettiin, ettei kopioita ole tapana sinetöidä. Hän kielsi tietävänsä sinetöinnistä, tai että se olisi tapahtunut hänen sinettileimasimellaan. Toki hän voi korjata, jos muistaa jatkossa tarkemmin.

26.10. Oikeus vaati vakavasti taas Julianaa kertomaan totuus, kuka on lapsen isä ja miten epäaito kirje on hankittu? — Lapsen isäksi kertoi aiemman tarinan ja kirjeen sanoi olevan kopio, jonka Sundström on kirjoittanut hänen ja veljensä sotilas Samuel Machaleniin vaimon läsnä ollessa, jonka sotilas Macheleniin vaimo Agneta Jacobintytär vahvisti. Julianalta kysyttiin, missä on originaali kirje? — Hukkasin sen markkina-aikaan. Kysyttiin vielä, kuka sinetöi niin kutsutun kopion? —Hän teki sen itse ja painoi lakan tiukasti kolikolla. Oikeus totesi kirjeessä vielä tallella olevasta sinetöinnistä tai lakasta selviävän, että se on tehty sinettileimasimella. Siksi haluttiin esiin Sundströmin leimasin, jonka hän samaten antoi ja yksi sinetti painettiin sillä ja todettiin, että molemmat on painettu yhdellä ja samalla ja ne ovat yhteneväiset. Mutta Sundström kielsi kuten aiemminkin kirjettä sinetöineensä, eikä voinut ymmärtää, miten se on hankittu. Kämneri sanoi selvästi nähtävän, että sekä Sundström että Juliana pitävät yllä karkeaa valhetta ja monta kertaa heidät on tavattu ristiin puhumisesta niin, että heidän turhamaisiin ulosanteihinsa ei voi mitenkään uskoa. Oikeus totesi, että Sundström on kirjoittanut falskin kirjeen, mikä on hänen leimasimellaan sinetöity, ja siksi vaaditaan hänet 5 karoliinin (hopeassa) uhkasakolla 3 vk kuluessa hankkimaan paikalle Taivassalon kappalaisen Johan Laureniuksen, koska kirje on tarkoitettu hänelle.

20.11. Sundström ilmoittaa advokaattinsa Wesellin kirjoittamalla kirjeellä, että on koittanut kaikkensa saada Johannes Laureniuksen oikeuteen Taivassalosta. Kirjoittanut hänelle, että hänen pitäisi 16. tätä kuuta olla oikeudessa läsnä, mutta ei tiedä, onko sellaisen saanut. Sundström sanoo olevansa estynyt joidenkin laskujen valmistamiseksi Kokemäen kartanossa. Ei tiedä, kuinka nopeasti voi tulla sieltä ja pyytää siihen asti anteeksi ja armahdusta uhkasakosta. Myöskään kämneri ja kaupungin vouti eivät olleet saapuvilla.

26.11. Oikeus luki Sundströmin kirjelmän ja kämneri halusi saattaa hänelle langetetun uhkasakon voimaan, koska tämä ei ollut täysin täyttänyt oikeuden päätöstä. Muutoin ajateltiin odottaa hänen kotiin paluutaan ja päätettiin: Koska nimismies Sundströmin ei voida osoittaa tehneen tarpeellisia toimia Johan Laureniuksen hankkimiseksi oikeuteen tai etsinyt viranomaisen apua, ei voida pelkästään hänen oman ilmoituksensa perusteella osoittaa hänen itsensä kirjoittaneen Laureniukselle. Päätettiin tuomita Sundströmille 5 karoliinin uhkasakko voimaan. Asia lykätään Sundströmin kotiintuloon asti.

1708

20.2. Entinen nimismies Sundström on läsnä ja kysyttiin, miksi hän ei hankkinut Johan Laureniusta Taivassalosta oikeuteen kuten oli päätetty? — Sanoi kyllä heti kirjoittaneensa Laureniukselle ja tämä oli saanut kirjeen, mutta kielsi olevansa syypää siihen, ettei Laurenius tullut. Sundströmille sanottiin, että hänen olisi pitänyt tehdä tarpeellisia toimenpiteitä, eikä niitä tehnyt ja siksi hänelle perusteltiin 26.10 langetun uhkasakon laittoa maksuun. Sundström vastasi, ettei voinut tehdä muuta minkä teki, eikä hänellä ole tämän jutun kanssa muutoinkaan tekemistä, eikä myöskään ole kenenkään puolella. Kämneri kielsi tarpeen olla jonkun puolella. Koska ensinnäkin Sundströmin on todistettu kirjoittaneen Julianan esiin tuoman väärennetyn kirjeen, joka on hänen leimasimellaan sinetöity. Siksi kämneri pitää Sundströmin otteessaan, tämän pitää muuttaa käsitystään tai seisoa sen takana. Sundström sanoi kuten aiemminkin ainoastaan kirjoittaneensa kopion. Oikeus katsoi edelleen tarpeelliseksi Johan Laureniuksen saamiseksi oikeuteen ja asetettiin Sundströmille uusi uhkasakko Laureniuksen hankkimiseksi 3 vk kuluessa.

14.3. Sundström sanoi tehneensä parhaansa hankkiakseen Johan Laureniuksen Taivassalosta oikeuden eteen ja oli siksi kääntynyt korkea-arvoisen piispan puoleen. Mutta kielsi vielä saaneensa mitään vastausta. Häneltä vaadittiin tarvittava todiste siitä, että oli toiminut ajoissa.

18.3. Johan Sundström esitti kirkon konsistorin kirjeen 14.3 Taivassalon rovastille Petrus Bergiukselle Johan Laureniuksen hankkimiseksi oikeuteen.

28.3. Taivassalon apupappi Johan Laurenius on nyt myös paikalla ja häneltä kysyttiin, tunteeko hän ketään räätälikisälliä nimeltään Johan Tyrlenius? — Kielsi tuntevansa. Oikeus totesi, että Tyrlenius on kirjoittanut hänelle. Laurenius: — Tämä hänen kälynsä Juliana Machalena tuli kerran kesämarkkinoiden aikaan täällä kaupungissa hänen luokseen mukanaan kirje, joka oli avattu. Siksi hän sanoi: — Mitä minulla on tekemistä sen kanssa, minä en miestä tunne. Laureniukselta kysyttiin, sanoiko hän sen heti, kirjettä lukematta? — Kyllä. Oikeus tiedusteli, kuinka hän voi sanoa siten etukäteen, ettei tunne häntä, ennen kuin on nähnyt nimen. Sitä Laurenius ei osannut selittää.

Juliana väitti sitä vastoin, että kirje oli sinetöity, mutta Laurenius ei luvannut sitä aukaista. Siksi hän teki sen itse ja sen jälkeen Laurenius otti kirjeen, mutta Laurenius väitti kirjeen olleen avatun. Julianalta kysyttiin, mistä hän sai kirjeen? — Se tuli Tyrleniukselta, joka oli hänet maannut, vuotta aiemmin ennen kuin Tyrlenius alkoi hänen kanssaan olla. Kämneri vetosi protokollaan sanoen sen osoittavan, kuinka Juliana aiemmin usein puhui ristiin, ja kuten nytkin. Tarkoittaen, ettei hänen kertomukseensa ole luottamista.

Juliana sai poistua ja Laurenius jäi yksin sisälle. Häneltä kysyttiin, missä Juliana antoi hänelle kirjeen? —Se tapahtui täällä kaupungissa kesämarkkinoiden aikaan hänen veljensä postikanslisti Johan Poliinin talossa. Kielsi Poliinin silloin olleen kotona, ainoastaan hänen vaimonsa, mutta ei tiedä huomasiko hän sen (kirjeen luovuttamisen). Oliko Juliana sanonut sen olleen alkuperäinen vai kopio? — Ei tiennyt hänen mitään enempää siitä sanoneen, oliko originaali vai kopio, ainoastaan antoi kirjeen. Laurenius sai poistua ja Juliana kutsuttiin sisään. Häneltä kysyttiin, missä hän toimitti kirjeen Laureniukselle? — Se tapahtui yhdessä veneessä, joka oli joessa kauppias Wittfoothin talon luona, jossa Laurenius piti majapaikkaa ja samalla veneellä oli Laurenius tullut Taivassalosta kaupunkiin. Päätettiin kutsua ensi maanantaiksi postikanslisti Poleenin vaimo kuultavaksi.

30.3. Postikanslisti Johan Poleenin vaimo Maria Matintytär kuultavana. Kertoi, että hänen miehensä veli kappalainen Johan Laurenius vaimonsa ja väkensä sekä Juliana olivat heillä markkinoiden aikaan. Kielsi nähneensä Julianan antaneen Laureniukselle mitään kirjettä, eikä muutenkaan tiedä asiasta mitään, kenen kanssa Machalena on maannut, tai tunne ketään kisälliä, jonka kanssa tämä olisi pitänyt yhtä.

Juliana väitti vankasti kuten aiemmin, että Tyrlenius on hänet maannut, eikä kukaan muu ja he tutustuivat silloin kun tämä palveli räätälinä ratsumestari Lindelöfillä Taivassalon Vehaksessa. Koko pitäjä ja myös Laurenius olivat hänen mukaansa kuulleet ja tienneet, että hän on Tyrleniuksen morsian. Laurenius kielsi tunteneensa Tyrleniusta, tai yleensä mitään tästä, vaikka tunsi kaikkia muita seurakunnassa. Juliana edelleen vakuutti, että Tyrlenius meni istumaan Taivassalon kirkossa saarnastuolin vastaiselle penkille. Tästä Laurenius ei tiennyt mitään.

Julianalta kysyttiin, että keneltä hän oli saanut oppia kutomiseen, jonka takia hän tuli tänne, silloin kun makaaminen tapahtui? — Kutojamestari Antti Bengtssonin luona. Kenen luona hän silloin majaili? —Kauppias Heikki Paxun (Paksu), veljensä vaimon kortteerissa. Juliana kertoi Laureniuksen silloin olleen samoin kaupungissa, jonka Laurenius kielsi muistavansa.

Koska Juliana on aiemmin palvellut päällysmies Simon Biörckmanilla kutsuttiin tämä sisään. Tämä kertoi Julianan joitakin vuosia sitten olleen hänen palveluksessaan, kieltäen tietävänsä muuta kuin hänen tuona aikana vuosittain oleskelleen (Biörckmanilla). Sitten irtisanouduttuaan oli Juliana joitain aikoja myöhemmin tullut yhdessä äitinsä ja Johan Laureniuksen kanssa ja pyytäneet häneltä todistusta tai lähtöpassia (työtodistus?), jonka hän toimitti. Biörckmanilta kysyttiin, mihin sellainen tarvittiin? Kertoivat Julianan olevan menossa naimisiin, mutta Biörckman ei muistanut milloin he hakivat todistuksen. Kysyttiin, oliko Biörckman nähnyt jotain räätälikisälliä Julianan luona, kun tämä oli hänellä palveluksessa? Kielsi tämän sanoen, että nykyiset tullivirkailijat Biörckroot ja Heikki siihen aikaan majailivat hänen (Biörckman) luonaan, mutta ei tiedä, olisivatko nämä jotain huomanneet. Juliana kertoi Tyrleniuksen käyneen tapaamassa häntä kaksi kertaa ollessaan Biörckmanin palveluksessa. Ei kuitenkaan tiedä, olisiko joku huomannut, paitsi eräs Juliana niminen piika.

Biörckmanilta kysyttiin, oliko hän kuullut mitään puheita siitä, kenen kanssa Juliana on maannut? Hän sanoi kuulleensa puhetta tai huhua siitä, että kyseessä on tämä Laurenius. Kysyttiin, keneltä hän tällaista puhetta oli kuullut? Hän kielsi muistavansa mitään erityistä nimeä, ainoastaan löyhän huhun. Tähän Laurenius kommentoi; — ikinä ei voida todistaa, että minä olen Julianan maannut. Kysyttiin, josko joku haluaa hänet siihen liittää ja hän on siten lopulta tullut selvityksen alaiseksi. Laurenius vastasi joutuneensa kuultavaksi sen virheellisen kirjeen takia.

Kämneri totesi, että koska Juliana on niin usein puhunut ristiriitaisesti siitä falskista kirjeestä, hän samoin kuin myös Laurenius ovat sen toimittamisesta selvitysvelvollisia. Valan päältä päällysmies Biörckman kertoi kuullensa mainitun huhupuheen, ja poistui oikeudesta, kun sitä ei enempää tutkittu.

Juliana väitti Sundströmin kirjoittaneen kopion kirjeestä. Saman, jonka hän toimitti Laureniukselle, mutta originaalin hän oli hukannut. Sundströmiä haluttiin kuulla valan päältä. Siitä kämneri protestoi sanoen, että Sundström on kirjeestä puhunut ristiriitaisesti, ja onko sama kirjoitettu se sama falski kirje. Laureniukselta kysyttiin vielä kuten toissa päivänä, miten hän voi sanoa, ettei tuntenut miestä, joka hänelle kirjoitti tai oli antanut kirjoittaa kirjeen, ennen kuin luki sen ja näki nimen? Siihen Laurenius ei osannut vastata tai selvittää, vaikka häneltä siitä lukuisia kertoja kysyttiin. Koska pääsiäisaika on tulossa, ja Laureniuksella ei ollut tilaisuutta olla kauempaa kaupungissa virkansa hoitamisen takia, niin lykättiin asia huhtikuun 15. päivään, jos Jumala suo, jolloin Paxun leski ja väki, kutoja Anders Bengtsson, sekä tullivirkailijat Biörckroot ja Henrich otetaan kuultaviksi. Laurenius sanoi silloin useimmiten olevan kelirikkoaika, tarkoittaen ettei voi siihen aikaan olla läsnä. Toki lupasi tulla niin nopeasti kuin mahdollista.

Tiiviiseen oikeudenkäyntirytmiin tuli syystä tai toisesta pitempi tauko, sovittu lykkäys huhtikuun puoliväliin venyi syksyyn. Julianan arvostus oikeuden edessä oli romahtanut. Alkuvaiheessa hänet kirjattiin pöytäkirjaan korkea-arvoisen kappalaisen tyttärenä, nyt hän oli naikkonen nimeltään Juliana Machalena.

19.9. Kuultavaksi oli edellisen istunnon jäljiltä kutsuttu Paxun leski ja talon väki, kutoja Anders Bengtsson, tullivirkailijat Biörckroot ja Henrich, sekä pappi Laurenius. Laureniuksen mainittiin nyt olevan poissa kaupungista, eikä hän ole myöskään 30.3 antamansa lupauksen jälkeen aikonut tulla kuultavaksi, koska hänet on nyt vedetty juttuun mukaan. Sen tähden oikeus totesi, että hänen tänne toimittamansa kirje pitäisi lähettää tuomari ja vara maaherra vapaasukuiselle Lars Brommenstedtille.

Julianalta tiedusteltiin, voisiko hän saada jotain tietoa rouva Lindelöfiltä, koskien Tyrleniusta, joka Julianan mukaan oli räätälinä Taivassalon Vehaksessa ratsumestari Lindelööfillä. Jos rouva Lindelöf ei ole paikalla antamaan Tyrlenius nimisestä miehestä mitään tietoa, niin silloin Juliana lupasi ensin ottaa vanhemmiltaan selvää, kuinka he voisivat saada viestin hänelle Perniöön, missä mainittu rouva nyt oleskelee. Voisi edesauttaa, jos he voisivat maksaa hänelle sellaisen matkan. Vielä kysyttiin Julianalta, tuntisiko joku täällä kaupungissa Tyrleniuksen, joka hänet makasi? —Varmaan moni tunsi, muttei kukaan tiennyt Tyrleniuksen kulkevan hänen luokseen. Viimeiseksi Julianalle viitattiin, että Laurenius, joka maaherran toimesta tullaan kutsumaan oikeuteen, saisi tiedon hankkia rouva Lindelöf oikeuteen.

14.10. Pappi Johan Laureniuksen kirjelmä, koskien erästä naikkosta (een kåna) Juliana Machalena nimeltään. Postikanslisti Poliin on sen oikeudelle toimittanut, josta kämneri Calleen keskusteli ja siihen lausuntoon palataan.

19.10. Kämneri Calleen palautti Johan Laureniuksen Juliana Machalenaa koskevan kirjelmän. Asiassa, johon Laurenius on vedetty mukaan. Todettiin, että saman kirjelmän johdosta ei ole muuta muistutettavaa kuin, että Laurenius tiettynä päivänä voitaisiin oikeuteen sisään kirjata.

Juliana Machalena kutsuttiin sisään ja kysyttiin, oliko hän saanut jotain tietoa rouva Lindelöfiltä siitä Tyrlenius nimisestä miehestä, joka olisi ollut Vehaksessa Lindelöfin ratsutilalla palveluksessa? — Ei ollut vielä saanut tietoa, eivätkä tämän vanhemmat voi varattomuutensa takia häntä tänne hankkia. Kämneri Calleen esitti, eikö kirjeitse voisi saada hankituksi rouva Lindelöfiltä tietoa siitä Julianan nimeämästä miehestä. Tämä noteerattiin.

24.10. Kämneri pyysi, että apupappi Johan Laurenius, joka on vedetty juttuun mukaan, voitaisiin tiettyyn aikaan määrätä oikeuden eteen esittämään kertomuksensa, koska hän itse kirjeessään 10. tätä kuuta jonkun määrätyn ajan siihen pyysi. Päätettiin, että apupappi Johan Laureniuksen on tultava ehdottomasti 5 karoliinin uhkasakolla oikeuteen 9. joulukuuta. Juttuun, joka on pitkään ollut ratkaisematta, voitaisiin silloin saada päätös.

18.11. Ratsumestarin rouva Margaretha Lindelöfin 11. tätä kuuta kirjoitettu ja 17. tätä kuuta käsillä oleva kirje, joka on päivätty Hämmenkylän (varmaan Hämeenkylän) kartanossa. Mainittu rouva kertoi, ettei hänellä ole koskaan ollut ketään Johan Mårtensson Tyrlenius nimistä räätälikisälliä kartanossaan Taivassalon Vehaksessa, kuten Juliana oikeudessa sanoi. Tämän rouva voi hyvällä omalla tunnolla jumalan ja ihmisten edessä vakuuttaa.

9.12. Oikeus otti nyt hyvin mielin (wähl sinnad) käsittelyyn jutun Juliana Machalenasta, johon myös Taivassalon apupappi Johan Laurenius on vedetty mukaan. Paikalla ei ollut kämneriä, eikä pormestaria, joten huomenna, jos jumala suo, otetaan asia esille ja Laurenius lupasi silloin tulla.

10.12. Nyt oikeuden palvelija kertoi, ettei Juliana ole kaupungissa. Viitattiin apupapille, että saapuisi varmasti seuraavien Henrikin pyhän markkinoiden aikaan eli 20. tammikuuta oikeuteen ja että tässä asiassa hänen poisjääntinsä ei saisi pitkittää käsittelyä, ja missä tilaisuudessa kämnerin hankkimaa todistajaa tultaisiin kuulemaan, koskien Juliana Machalenaa. Oikeus totesi, että hänen hankkimisekseen oikeuteen saa kirje lähteä varamaaherralle ensi tilassa.

1709

20.1. Paikalla Calleenin tilalla kaupungin viskaali Lydeman, Juliana Machalena, apupappi Taivassalosta Johan Laurenius, joka on vedetty juttuun mukaan. Lisäksi kutoja Anders Bengtsson, joka todistajana ei osannut Julianasta kertoa mitään, eikä antaa asiaan valaistusta. Ei myöskään tiennyt mitään Tyrlenius nimisestä räätälikisällistä, joka olisi Julianan luona kulkenut.

Julianalta kysyttiin, oliko hän silloin Paxun lesken luona, kun synnytti lapsen? — Myönsi olleensa. Tiedusteltiin, ovatko Paxun leski ja tullivirkailijat Henrich ja Biörckroot nyt paikalla. Eivät olleet ja asia lykättiin huomisaamuksi.

21.1. Calleen sairas ja Lydeman ajaa asiaa. Paikalla olivat Juliana ja todistajiksi kutsuttu tullivirkailija Hendrich Simonsson. Tämä kertoi tuntevansa hyvin Juliana Machalenan, kun Juliana oli hänen muistaakseen 7 vuotta   verokirjurin, nykyisen päällysmiehen Biörckmanin, palveluksessa. Kysyttiin, näkikö hän koskaan kenenkään kulkevan Julianan luona. Kielsi nähneensä, ja sanoi saaneensa Julianasta ainoastaan rehellisen ja hyvän vaikutelman. Vielä kysyttiin Henrichiltä, eikö hän huomannut, että eräs räätälikisälli Tyrlenius kulki Julianan luona ja riiasi häntä? Kielsi jälleen ja sanoi ettei tiedä mitään Julianasta kertoa.

Seuraavaksi otettiin porvari Paxun leski Lisa Mårtensson, joka kertoi Juliana Machalenan käyneen kaupungissa ollessaan veljensä vaimon sisaren luona, joka 4 vuotta sitten oli Paxun talossa. Kielsi nähneensä ketään räätälikisälliä tai ketään muutakaan Julianan seurassa, eikä muutenkaan tiedä hänestä.

Johan Laureniukselta kysyttiin, että minkä takia hän oli ollut Biörckmanin luona? — Julianan lähtöpassia varten. Siihen Laureniuksen nyt läsnä oleva vaimo totesi, että se tehtiin sen takia, koska eräs piika Taivassalossa oli kutsunut Julianaa varkaaksi. Siksi hänen miehensä halusi osoittaa kuinka Juliana oli työnsä hoitanut, hankkimalla aiemmin mainitun työtodistuksen Biörckmanilta. Samalla luettiin asiakirjoista Biöckmannin kertomus, jossa todistusta hakeneet olivat sanoneet, että Juliana aikoisi mennä naimisiin. Mutta Laurenius ja hänen vaimonsa kielsivät näin puhuneensa.

Julianalta tiedusteltiin, kuinka kauan aikaa sitten hän oli lapsen synnyttänyt. — Ensi syksynä tulee 3 vuotta.

Sisään kutsuttiin virkailija Johan Biörckroot, joka kertoi olleensa pieni ja nuori silloin kun Juliana palveli Biörckmanin luona, eikä nyt voi muistaa tai tietää, että Julianan luona olisi joku mies tai räätälikisälli käynyt, tai yleensä hänellä jotain sulhasta olisi ollut. Sanoi olleensa pääosin tullissa, eikä siten sellaisista asioista mitään tiennyt. Lisäsi vielä, että hänen mielestään Juliana on vähän yksinkertainen ja hullu (fiållot och tokot).

Seuraavaksi oikeus kuulusteli Laureniusta siitä hänen aiemmasta lausunnostaan, ettei hän tuntenut Tyrleniusta, kun Juliana toimitti hänelle kirjeen täällä kaupungissa. Ja tämän hän oli todennut jo ennen kirjeen lukemista? —Koska kirje oli aukaistu ja hän kuuli kirjettä vastaanottaessaan Julianan sanovan sen olevan Tyrleniuksen kirjoittama. Siksi hän sanoi; — minä en tunne ketään Tyrleniusta. Samassa yhteydessä Laurenius oli kysynyt Julianalta, kuka kirjeen oli aukaissut, koska se oli hänelle Laureniukselle lähetetty.

Häneltä tiedusteltiin vielä, missä Juliana oli hänelle kirjeen antanut? — Velipuoli postikanslisti Johan Poliinin kortteerissa, eikä missään veneessä joen rannalla, kuten Juliana virheellisesti kertoi.

Kämnerinoikeus totesi olevansa kyvytön saamaan asiaan enempää selvyyttä ja koska sen laatu on nyt sellainen, ettei tämä oikeus voi sitä tuomita, koska apupappi Laurenius on siten vedetty mukaan, että olisi harjoittanut haureutta vaimonsa sisaren kanssa. Siirretään tämä kaikki pormestarille ja raatihuoneelle eli raastuvan oikeuteen.

Kämnerinoikeus oli kokoontunut 27 kertaa noin 1,5 vuoden aikana selvittelemään Juliana Machalenan hairahdusta. Lukuisista todistajalausunnoista huolimatta lopullinen selvyys oli jäänyt auki. Juliana osoittautui selvästi kverulantiksi, hän rakensi valheella valheen päälle.

Silmukka Julianan kaulan ympärillä alkoi kuitenkin kiristyä. Aviottoman tyttölapsen isäehdokkaan ympärille rakennettu nimikyhäelmä ammuttiin Turun kämnerinoikeudessa useiden todistajien toimesta nimi nimeltä alas. Lisäksi koko Julianan syöttämä peruskuvio oli kokeneille oikeuden jäsenille liian tyypillinen; epämääräinen nimi, kukaan ei tunne ainakaan paikkakunnalla, kuollut vierailla mailla. Ja tietysti kaikki tämä sepittely oli tarkoitettu ainoastaan silloin, kun isän nimeä ei haluttu syystä tai toisesta paljastaa. Yleensä äiti vastaavissa tapauksissa toi heti kättelyssä isän nimen julkisuuteen, siinä ei ollut mitään muuta kuin voitettavaa. Miksi Juliana Machalena halusi ilmiselvästi salata lapsensa isän henkilöllisyyden?

Turun kämnerinoikeus oli eräänlainen alioikeus, joka käsitteli periaatteessa pienempiä rikoksia. Nyt viimeisessä istunnossa tammikuussa 1709 kuitenkin pudotettiin pommi. Heitettiin epäily, että Juliana ja Laurenius olisivat syyllistyneet sen aikaisen laintulkinnan mukaan sukurutsauteen. Tästä oli ainoastaan Biörckmannin maaliskuussa 1708 huhupuheisiin perustuva yksittäinen lausunto, jonka Laurenius oli heti jyrkästi kiistänyt. Jotenkin tuntuu siltä, että kämnerillä oli asiasta laajempaa tietoa, jota ei kirjattu protokollaan. Näin raskas rikosepäily ei ollut enää kämnerinoikeuden toimivallassa.

RAASTUVANOIKEUS

1709

22.3. Aiempien selvitysten mukaan Juliana Machalena on väittänyt aviottoman lapsensa syntyneen täällä kaupungissa, ja siitä tarkemmin kysyttäessä lapsi olisi syntynyt veneessä maaherran talon alapuolella. Johan niminen räätälikisälli oli hänet maannut. (muutoinkin tässä vanhan kertausta, joita en toista)

Julianalta kysyttiin, missä ovat ne hänen saamansa sormukset, ja minkä takia oli ne saanut? — Eräällä piialla maalla on ne samat sormukset ja Johan oli ne antanut hänelle (Julianalle) ruukkumaakarin talossa vuotta ennen kuin makaaminen tapahtui. Eikö hän ollut ottanut niitä muita tavaroita, joita kirjeessä mainittiin? — Ei ottanut, mutta hän saa ne Loimijoelta, josta Johan kisälli on kotoisin.

Palattiin käsittelemään entisen nimismiehen Sundströmin kirjoittamaa kirjettä. Kysyttiin, kuin se (makaaminen) on voinut tapahtua, kun mainittu kisälli on ollut jo Tukholmassa? — Ei osannut vastata. Kuinka hän on ottanut toisen kirjeen, joka oli kirjoitettu Laureukselle Loimijoelle? — Talvimarkkinoiden aikaan oli saanut kirjeen, joka oli sinetöity. Oikeus vaati Julianaa tunnustamaan totuuden ja esitti Tyrleniuksen olleen Tukholmassa, kun lapsi tehtiin, joten hän ollut Sundströmin tai jonkun muuan kanssa tekemisissä, ilman että Tyrlenius olisi lapsen isä. Sundström on hämmentänyt tämän jutun täysin, kuten on huomattu.

Julianalta tivattiin, milloin hän oli sukupuoliyhteydessä tämän miehen kanssa? — Se tapahtui silloin kun kirje oli kirjoitettu. Kuinka se kirje oli osoitettu Laureukselle Loimijoella? — Että hän saisi tavaroita sieltä.

Oikeus totesi Sundströmin kirjoittaneen Julianan pyynnöstä kirjeen ja tähän lopetettiin istunto.

23.3. Asiaa jatkettiin ja käytiin vanhat asiat läpi … Juliana ja Tyrlenius … synnytys veneessä jokirannassa. Julianalta kysyttiin uudelleen, kuinka hän synnytti lapsen? — Se tapahtui hänen isänsä luona Taivassalossa ja siellä mainitun pitäjän kirkkoherra kastoi lapsen Johan Mårtenssonin (Tyrlenius) nimiin, minkä hänen lankonsa apupappi Johan Laurenius, joka on nyt läsnä ja juttuun liitettynä, yhdessä vaimonsa kanssa todistavat oikeaksi (kirj. lisäys: Taivassalon kastekirjan mukaan Mariaksi nimetyn tyttölapsen kastoi Julianan isä kappalainen Machalennius ja kirjasi lapsen isäksi N.N eli nomen nescio = isän nimi tuntematon).

Julianalta tiedusteltiin, kuinka hän tuli pyytäneeksi Sundströmiä kirjoittamaan kirjeen? — Se tapahtui autuaan miehensä, nimittäin Johan Mårtenssonin, pyynnöstä. Oikeus väitti vastaan todeten tämän olleen silloin Tukholmassa. Siihen Juliana ei osannut muuta väittää kuin, että Sundström on kaiken tässä asiassa sekoittanut.

Päällysmies Simon Biörckroot huudettiin sisään. Todistajalta kysyttiin, että keneltä hän on kuullut Laureniuksen kirjoittaneen tämän kirjeen? — Laurenius itse oli raastuvan käytävällä tästä puhunut ja kysynyt häneltä: — Pitääkö minun todistaa, mitä tiedän niistä kirjoituksista, he sanovat minun kavalasti ne kirjoittaneen Julianan pyynnöstä. Tämän Laurenius kuitenkin kiisti. Kun Biörckman edelleen kertoi Laureniuksen usein olleen hänen talossaan tämän asian takia ja tämän sanomansa hän ottaa aiemman valansa päälle. Laurenius sanoi, ettei tuo ole rehellisen miehen puhetta ja valitti lisäksi, että hänen poissa ollessaan Biörckmannia oli kuultu kämnerinoikeudessa.

Julianalta kysyttiin, milloin hän meni kutoja Anders Bengtssonin luo kutomaan? — Se oli keväällä ja kielsi Laureniuksen olleen silloin kaupungissa, huolimatta toisenlaisesta tunnustuksestaan kämnerinoikeudessa.

Biörckman selvensi, että hän on kirjoituksesta ainoastaan puhunut, koska teki todistuksen Julianalle vapaana ihmisenä, eikä hänen luonaan olevana.

Kuultavaksi otettiin pappi Laurenius ja hänelle huomautettiin, että hän oli läsnä kämnerinoikeudessa, kun Biörckman vannoi todistajan valan. Siitä huolimatta, että hän nyt kielsi.

Biörckmannilta kysyttiin, keneltä hän kuuli Laureniuksen olevan Julianan synnyttämän lapsen isä? —Kielsi milloinkaan niin sanoneensa, mutta selvensi kuitenkin, kun kämnerinoikeuden protokolla tässä asiassa hänelle luettiin, ettei hän anna mitään tiettyä nimeä siitä mitä hän on tästä kuullut.

Julianalta kysyttiin, oliko Laurenius silloin kaupungissa ja paikalla kun Sundström kirjoitti kirjeen? — Toki hän oli kaupungissa, muta ei siellä missä kirje luotiin. Myönsi nyt vielä, että se Kerkoleniuksen allekirjoituksella varustettu kirje, joka oli osoitettu hänen isälleen, on aiemmin mainitun Sundströmin kirjoittama. Sitä Juliana ei ole rohjennut aiemmin tunnustaa, koska Sundström uhkasi häntä. Jonka Sundströmin silloinen piika Magdalena Sverin voi vakuuttaa.

Magdalena valan jälkeen kertoi nähneensä Julianan Sundströmin luona ja tämä kirjoitti jotain Julianalle erään Agneta nimisen vaimon läsnä ollessa. Mutta kielsi tietävänsä missä Sundström on uhannut Julianaa. Sanoi Sundströmin saaneen Julianalta 12 taalaria vaivasta. Juliana sanoi, ettei se ole totta, että hän olisi mitään antanut. Magdalenan mukaan olivat sekä Juliana että Sundström uhanneet, että jos hän piika paljastaisi asian niin Sundström panisi hänet järjestykseen.

24.3. Heti aluksi kehotettiin Julianaa puhtaasti tunnustamaan, kuka on hänen aviottomana synnyttämänsä lapsen isä. Tähän muistutti oikeudessa läsnä oleva kämneri Calleen Julianan eilen sanoneen lapsen isäksi entisen nimismies Sundströmin. Juliana väitti tulleensa pakotetuksi niin tunnustamaan. Kämneri toi ilmi, että raastuvan vahtimestari Bromannia, joka Julianan sanomisen oli kuullut, on valan päältä kuultava. Vahtimestari kertoi eilisen istunnon yhteydessä Julianan painuneen alas ja alkaneen itkeä. Hän kysyi, mikä sinun on hätänä. Juliana oli vastannut; — mikä minua auttaa, minun on tunnustettava Sundströmin olevan lapsen isä, oikeus voi vielä itse todeta sen hänen kirjeestänsä. Julianalta kysyttiin nyt, että tosiaanko hän näin vastasi? Juliana kielsi tämän täysin. Oikeus antoi vakavan kehotuksen tuoda ilmi totuus, ettei tunnusta jotain toista miestä, mitä jo on tunnustanut. Koska oikeus totesi, ettei Julianasta ole mitään apua asian selvityksessä, niin määrättiin vahtimestari laittamaan hänet yksityiseen kamariin, jossa ei pääse kenenkään kanssa keskustelemaan.

Raastupa kypsyi nopeasti Julianan venkoiluun ja löi siltä osin asian lukkoon tuomiossaan 3.huhtikuuta 1709.

Pormestarin ja raastuvan tuomio Juliana Machalenalle, joka 9.kesäkuuta 1706 Taivassalon pitäjässä synnytti lapsen ja jota käräjäoikeus tutki 2. ja 3. marraskuuta 1706 ja 28.—30. tammikuuta 1707. Asia oli lähetetty Turun kämnerioikeuteen, joka tutki (lukuisia päivämääriä 1707—1709) ja nyt Turun raastuvan päätös 3. huhtikuuta 1709.

Todettiin Juliana Machalenan esittäneen valheita kihlauksen ehdoista Johan Märtensson Tyrleniuksen kanssa. Käyttänyt seuraavia tekosyitä tilanteiden peittämiseksi, 1/ että mainittu Tyrlenius on antanut hänelle 2 sormusta kihlajaislahjaksi; 2/ elokuussa 3. pnä 1705 Tukholmassa päivätyn kirjeen avulla on varmistanut heidän siteensä ilman epäilyksiä. Lisäksi saanut kihlajaislahjoja, jotka ovat haettavissa Tyrleniuksen äidin siskon miehen luota; 3/ Hänen ajama apunsa yhteen toiseen kirjeeseen 8. marraskuuta 1705, joka on eräältä Erich Kerkoleniukselta lähetetty hänen isälleen, Tyrleniuksen viimeisestä lausunnosta ennen hänen kuolemaansa. Siinä ei ole mitään muuta osoittanut kuin synnyttäneensä täällä kaupungissa, Tyrleniuksen hänet maattua. On kerrottu, miksi Juliana katsotaan Tyrleniuksen morsiameksi ja siten aikoo haureussakoista vapautua. Sitä vastoin seuraavat momentit tulevat painamaan, kuten 1; että mainittu Johan Mårtensson Tyrleniuksen nimiin kirjoitettu kirje on tehty täällä kaupungissa, jonka Juliana itse tunnustaa kämnerinoikeuden tutkimuksessa, vaikka se on päivätty kirjoitetuksi Tukholmassa. Edesmennyt Johan Sundström on vielä myöntänyt kirjoittaneensa sen, vaikka tosin väitti sen olevan kopio ja originaalin oli Juliana hukannut, joka ei ole uskottavaa, kun itse kirje oli sinetöity Sundströmin leimasimella, jonka Sundström vahvisti, ainoastaan ei ollut mielestään itse sinetöinyt eikä tiedä kuinka se sinetti on hankittu. On pantava merkille, että Juliana on tässä asiassa puhunut ristiriitaisesti, kun hän ensin oli väittänyt sen olevan itse originaali ja se hänelle kirjeen toimittanut mies oli kehottanut ottamaan siitä kopion ja lähettää toinen Loimijoelle, mutta sitten kutsunut sitä kopioksi, jonka hän erään todistajan mukaan oli painanut lakan tiukasti kolikolla, joka ei ole totta, vaan leimasimella, joka näkyvästi on siinä. Juliana on täällä oikeudessa sanonut antaneensa Sundströmin Tyrleniuksen nimissä kirjoittaa kirjeen. 4/ Juliana ei voi osoittaa laillisesti, että edesmennyt mainittu Tyrlenius olisi ollut siihen aikaan kaupungissa, joten joku vieras tuntematon mies on syksyn markkina-aikaan saanut häneltä kirjeen, niin että sama kirje on päivätty Tukholmassa ja hänen itsensä on täytynyt ymmärtää, että se on täällä kaupungissa kirjoitettu. 5/ Juliana ei ole näyttänyt niitä kahta sormusta, mitkä sanoi saaneensa kihlajaislahjaksi ja vastaanottanut, eikä hänellä ole myöskään niitä muita kirjeessä mainittuja tavaroita, joita piti noutaa tämän äidin siskon mieheltä, jonka nimen, kylän ja pitäjän on jättänyt aivan huomiotta, niiden etsimisen mahdollistamiseksi. 6/ Juliana´on puhunut ristiriitaisesti sanoessaan saaneensa makaajaltaan Tyrleniukselta kirjeen vuotta ennen, kun heillä oli ensimmäinen yhdyntä ja toki hänen itsekin täytyy tunnustaa, että hän antoi saman kirjeen kirjoituttaa Sundströmillä, jonka todistaa tämän käly Agneta Jacobintytär. 7/ Juliana on ollut häilyväinen kertomuksissaan siinä, että sanoi antaneensa kirjeen Laureniukselle veneessä jokirannassa, vaikka Laurenius sanoi sen tapahtuneen postikanslisti Poliinin talossa. 8/ Huolimatta Julianan itsepintaisesta väitteestä, että ainoastaan Tyrlenius on hänet maannut ja he tutustuivat Vehaksessa ratsumestari Lindelöfin kartanossa ja koko pitäjä tiesi Julianan olevan Tyrleniuksen morsian ja istuivat Taivassalon kirkossa, vaikka Laurenius ei tästä tiennyt mitään, eikä tunne koko miestä. 9/ Ratsumestarin leski Margaretha Lindelöf kirjeitse todisti, ettei heidän luonaan ole koskaan ollut räätälikisälli Tyrleniusta palveluksessa. 10/ Vaikka Juliana on väittänyt, että siihen aikaan, kun hän oli ollut useasti Tyrleniuksen kanssa, oli hänellä ollut palttinakangas kutoja Anders Bengtssonin luona, ei kutoja ollut koskaan nähnyt Julianan olleen kenenkään kanssa tekemisissä, eikä osannut antaa lisäselvitystä, koska ei tunne Julianaa, tai koskaan nähnyt räätälikisälli Tyrleniusta hänen kanssaan. Myöskään Henrich Paxun leski (kortteerasi Julianan langon vaimon talossa) ei tiennyt mitään Tyrleniuksesta, eikä muistakaan Julianan luona käyneistä. Tullivirkailijat Henrich ja Biörckroot eivät olleet nähneet Tyrleniusta, kun Juliana palveli päällysmies Biörckmannilla. 11/ Todetaan Erich Kerckoleniuksen 8. marraskuuta 1705 kirje Julianan peittely yritykseksi, jolle ei voi antaa todistusarvoa, koska kukaan todistajista (Öman) ei tuntenut Tukholmassa toimivaa räätäli Kerckoleniusta, ei myöskään Tukholman räätäliyhdistyksen mestarioikeus luettelo. 12/ Räätäli Ulrichin palveluksessa on ollut yksi kisälli Johan Mårtensson, mutta ei tällä Tyrlenius nimellä.13/ Lisäksi kämnerinoikeuden selvityksessä räätäli Simon Kerckolenius kertoi jo aiemmin kuolleista veljistään, mutta Erich nimistä veljeä hänellä ei ollut. On siis todettava, että Juliana on tämän kaiken keksinyt sekoittaakseen jutun ja salatakseen rikoksensa. Siitä syystä oikeus kehotti vakavasti Julianaa tunnustamaan totuuden, lopulta 14/ on täytynyt myöntää, että Sundström on kirjoittanut kirjeen ja uhkaamalla kieltänyt Julianaa paljastamasta sitä kenellekään. 15/ Lisäksi on raastuvan vahtimestari valan päältä vakuuttanut, että Juliana oli hänelle kertonut Sundströmin syyllistyneen rikokseen ja Sundström on lapsen isä.

Koska Julianalla ei ole mitään perusteita väitteelle, että hän on Tyrleniuksen kanssa maannut aviolupauksen aikana ja saanut sormuksia ja muita tavaroita häneltä, vaan Julianan täytyy myöntää Sundströmin kaikki kirjeet kirjoittaneen. Siten Juliana on valheellisilla väitteillä rikkonut kirkkolakia, eikä häntä voida pitää Tyrleniuksen morsiamena, vaan pitää samoin lain ja kuninkaallisten säädösten mukaan maksaa hairahduksestaan seuraukset. Koska Juliana on synnyttänyt lapsen Taivassalossa, siirretään asiakokonaisuus paikallisille käräjille. Tyrleniusta vastaan ei Turussa tehdä selvitystä, ei myöskään Sundströmin osalta niin kauan kuin hän eli. Kämnerinoikeuden ja raastuvan selvitykset lähetetään.

RATKAISU

Olemme ajallisesti Juliana Machalenan asian käsittelyssä ja ratkaisussa vasta puolivälissä. Ympyrä sulkeutuu ja Turun raastupa heitti pallon takaisin Taivassalon käräjille. Ongelmaksi muodostuu se, että tapaus tipahtaa nyt lähes täydelliseen lähdekatveeseen. Vehmaan ja Ala—Satakunnan (Taivassalo) vanha tuomiokirjasarja on säilynyt ainoastaan katkonaisena. Tämän jutun osalta ratkaisevat vuodet 1708—1711 puuttuvat, samoin 1712 konseptipöytäkirjat kuten myös Turun hovioikeuden arkisto, joka paloi kaupungin mukana vuonna 1827.

Kämnerinoikeus heitti jo loppulausunnossaan epäilyn siitä, että Julianan tyttölapsen isä olisi hänen sisarensa mies, Taivassalon apupappi Johan Laurenius, ennestään 6 lapsen isä. Kyseessä olisi raskaamman sarjan rikos, sen aikaisen lain mukaan sukurutsaus. Avioliitto oli jumalan rakentama ja siunaama, jossa mies ja vaimo tulivat olemaan samaa verta ja lihaa, heidät liitettiin aviossa samaan yhteiseen sukuun. Se oli perustana nykyistä laveammalle sukurutsaus tulkinnalle. Rikos vertautui iljettävyydessään eläimeen sekaantumiseen ja sellaiseen syyllistyneet oli kerta kaikkiaan kitkettävä maan pinnalta. Ainoa rangaistusvaihtoehto siihen oli kuolema.

Lähdekatveesta huolimatta joitain asiaa valottavia matkakuitteja on tältä ajalta säilynyt ja lopullisen ratkaisun avain on Petter Schaeffer, joten hänet on syytä ensin lyhyesti esitellä.

Turkulaisen kauppiaseliitin perheeseen syntynyt (n 1660) Petter Schaeffer ääriradikalisoitui jo opiskeluvuosinaan ja hänestä kehkeytyi luterilaisen kirkon kiusankappale, hurmahenkinen lahkolainen. Yltiöpietistinä Schaefferin maine profetioineen levisi myös maamme rajojen ulkopuolelle. Vuonna 1709 kirkon ja oikeuslaitoksen mitta oli täynnä, hovista napsahti kuolemantuomio, jonka kuningas armahti elinikäiseen vankeuteen Turun linnassa. Schaeffer piti linnassa päiväkirjaa ja suhteellisen vapaa seurustelu vieraiden ja vartiomiesten kanssa piti hänet hyvin perillä aikakauden päivittäisistä tapahtumista. Vuoden 1712 kirjauksista päiväkirjaan ilmestyy tietoja Juliana Machalenan tapauksesta, jota ensimmäisen kerran käsiteltiin käräjillä jo syksyllä 1706.

Päiväkirja 27.1.1712:

”Eric Grön, vaktimestari tuli Taivassalon käräjästä ja toi myötävisin papin apulaisen sieltä pitäjästä hengellisen asian (oikeusjutun) edestä (tähden). Tämä on itse naitu, hänellä on 4,5,6 lasta ja vaimonsa sisaren kanssa on siittänyt lapsen. Nainen on täällä kans ynnä ja kantaa kovin hänen päällensä (syyttää). Apulaisen nimi on Johannes Laurentii (Laurenius)”.

Juliana oli jo tammikuun ollut linnan vankityrmässä, josta hänet hevosella kuljetettiin Taivassalon talvikäräjille 18. pvnä Urnan kylään ja ilmeisesti nimismies Hörlingin taloon. Sieltä oli lyhyt matka käräjäpaikalle verokirjuri Dahlmannin Kaustion kartanoon. Käräjätuvassa Juliana on lopulta murtunut ja tunnustanut siskonsa miehen siittäneen synnyttämänsä lapsen (tämä mainittu lyhyesti palautussaatteessa takaisin linnaan). Samalle paluumatkalle on otettu mukaan Johan Laurenius. Tässä vaiheessa jää vaikutelmaksi, että Laurenius ei olisi vielä tunnustanut tekoaan. Hänen tuomitsemisekseen ei riitä pelkästään Julianan sana häntä vastaan.

Huhtikuussa molemmat syytetyt ovat kyyditetty taas ylimääräisille käräjille Kaustion kartanoon ja siellä lyötiin Julianan osalta päätös vuosien oikeussaagalle — kuolemantuomio.

Toukokuussa Schaeffer kirjaa, että 2 todistajaa ovat valansa tehneet Laureniusta vastaan. Jo tammikuussa Laurenius oli tehnyt valituksen hovioikeudelle piika Liisa Matintyttären todistajakelpoisuudesta. Machaleniukset ja Laureniukset lukeutuivat Taivassalon herrasväkeen, ja näitä vastaan todistaminen oli aina tiukka paikka käräjätuvassa. Olisiko joillakin pitäjäläisillä ollut kaunaa Machaleniuksia kohtaan ja nyt avautui paikka kuittaamiselle. Aiempien käräjöintien perusteella tämä näyttää mahdolliselta. Kappalainen Machalenius ja etenkin vaimonsa Margeta istuivat useita käräjiä lähinnä suunsoitosta ja kunnian loukkauksesta. Oikeastaan jatkuvasti, säännöllisin väliajoin, Taivassaloon tulosta lähtien aina Julianan pitkän oikeuden käynnin ajan. Ja nämä kirjatut kärhämät johtivat siis käräjille asti, pienempiä saattoi olla runsaammin.

Pahin ja varmasti merkittävin episodi käytiin jo 1670—luvun lopulla, jossa oli erikoisia piirteitä aina hovioikeuteen saakka riittäen. Näistä jäi epäilemättä syytteen alaisille lapsille ja heidän omaisilleen elinikäinen trauma Machaleniuksia kohtaan.

 Vuoden 1678 talvikäräjiä istuttiin nimismiehen talossa Höfwelässä (Hyövelä). Kunnioitettu apupappi Martinus Machalenius tiedotti oikeudelle liikkeellä olleesta huhusta, että 14 v tyttö Elsa Tuomaantytär Karhulahdesta on halveksinut jumalan sakramenttia siten, että yhdessä 13 v kappalaisen tyttären Marja Niilontyttären ja samoin 13 v Maria Martintyttären kanssa ovat ristineet kissan ja pukeneet tälle ristiäisvaatteet ja kissa oli kastettu Sofiaksi.

Oikeuden selvityksessä Elsa kertoi, ettei kissalla ollut mitään kastevaatteita, vaan kappalaisen lesken kangashattu ja villakankainen esiliina. Mutta oikeuden mukaan eilen Elsa oli lautamiehelle tunnustanut, että se oli ollut kappalaisen lesken kastemekko. Kerrottiin, että kappalaisen Nilsin lesken luona lapset olivat viime syksynä alkaneet kutsua kissaa Sofiaksi ja niin sitä siitä lähtien aina kutsuttiin. Oikeus tiedusteli, minkä takia kissa sitten puettiin? — Se puettiin kappalaisen lesken tuvassa ja sieltä Maria Matintytär ja Elsa kissa sylissään menivät Munkin tupaan Karhulahdessa ristimään kissaa ja siellä oli sisällä Elsan äidin sisko Maisa Matintytär, josta käynnistä Maisa ei osannut sanoa mitään. Kissa tuotiin takaisin kappalaisen lesken talolle ja kun kissa alkoi naukua, tekivät he vaaterievuista nuken, joka puettiin kastemekolla ja ristittiin ja sitten vietiin se Risto Yrjönpojan luo Karhulahteen, jossa tämän vaimo oli juuri saanut lapsen ja kun he tulivat sinne, sanoi Elsa sen olevan Malinin lapsi Kivikylästä, joka heillä on. Riston vaimo Priitta otti sen vastaan, mutta huomattuaan sen vain vaateriepunukeksi, antoi sen pois, minkä Risto valalla vakuutti. Sitten tytöt menivät takaisin ja tekivät kappalaisen lesken luona joitain ennustuksia ja siksi kappalaisen leskirouva Sofialta siitä kysyttiin, mutta tämä ei osannut mitään sanoa, kun tytöt olivat lattialla touhuamassa. Hänen tyttärensä ei pukenut kissaa, mutta oli mukana, kun riepunukke puettiin. 13 v Maria Martintytär teki samanlaisen tunnustuksen kuin Elsa, ainoastaan että Elsa kantoi kissaa ja hän riepunukkea, sanoivat riepujen olleen peräisin Kivikylästä kaatumatautisen irtolaisnaisen Malinin luota. Lisäksi oikeudessa mainittiin, että Elsa-tyttö oli jostain taikauskoasiasta ilmiantanut apupappi Mårtenin vaimon. Asia siirrettiin hovioikeuteen.

Mårten Machaleniuksen heittämä syyte nuorten leikkivien tyttölasten päälle oli vakava. Kyseessä oli epäily jumalan pilkasta, josta laki määräsi kuolemanrangaistuksen. Ilmeisesti siihen liittyen toisessa käräjäjutussa Elsan äidin sisko oli haukkunut apupapin vaimoa puolipyöveliksi. Tämä lienee pelotellut tyttöjä tosiaan kuolemanrangaistuksella. Samoin toisessa istunnossa käsiteltiin 14-vuotiaan Elsan nostamaa syytettä apupapin vaimoa kohtaan taikauskosta ja taisi siinä yhteydessä Elsa haukkua Margeta Machaleniusta myös huoraksi. Taikauskosyyte perustui Elsan kertomukseen, kun rouva Machalenius syytti Elsaa 3 vuoden takaisesta palttinan varkaudesta ja esitti siinä yhteydessä uhkauksen: ” Jos hän Elsa on syytön, pitää hänen ottaa päästään 5 hiusta oikealta puolelta korvan takaa ja 9 hiusta vasemmalta puolelta /Salve venia (hei ja anteeksi) / mennä kirkkoon sisälle ja juosta 3 kertaa sisällä ympäri kirkkoa ja jättää hiukset ja trullin ajatukset rahvaan puolelle. Ja sitten juosta kotiin hengittämättä ja vapisematta, mutta jos hän on syyllinen varkauteen, tulisi hän vapisemaan”.

Sanomisista ja kunnian loukkauksista tuli sakkoja lähinnä muille paitsi rouva Machaleniukselle. Tyttöjen leikkiä hovioikeus ymmärsi paremmin ja alensi tuomion piiskaukseksi.

Tammikuusta 1712 lähtien Juliana ja hänen siskonsa mies apupappi Johan Laurenius olivat viruneet Turun linnan vankityrmän ns. tutkintavankeudessa. Ruumiillisesta kidutuksesta oli jo luovuttu, mutta linnassa ankaralla uskonnollisella painostuksella ja uhkauksilla saatiin useimmiten syytetyistä puserrettua totuus irti.

 Päiväkirja saa jatkoa 5. toukokuuta. ”Taivassalon apulainen (apulaispappi), Johan Laurentij, pantiin Jordanin kammioon kovempaan tarkastukseen: häntä pitää vaivattaman, että tunnustaisi pahatekonsa, jonka kovin kieltää. 2 todistajaa ovat valansa tehneet häntä vastaan. Nainen, vaimonsa sisar, tunnustaa väkevästi, jonka kanssa 2 1/2 vuotta on yhtän pitänyt talossansa ja yhden lapsen siittänyt. Hänet tuotiin tänne 27.1 tänä vuonna”.

Turun linnan Jordanin kammio sijaitsee päälinnan portaikkotornin yläkerrassa, se on nykyään restauroitu 1500—luvun kuosiin. Nimi juontaa juurensa ylioppilas Jordanista, joka riutui tässä pienessä huoneessa 6 vuoden (1656—1662) ajan odottamassa mestaustaan. Apupappi Johan Laurenius kypsyi huomattavasti nopeammin, muutamassa kuukaudessa.

Schaefferin kuvaama kovempi tarkastus ja vaivaus toimi ja Johan Laurenius lienee tehnyt täyden tunnustuksen kesäkuun puolivälissä Taivassalon käräjillä, koska saatekirjeessä takaisin linnaan mainitaan Laureniukselle langetettu kuoleman tuomio ja jäädään odottamaan hovioikeuden päätöstä.

HO päätös ei ole säilynyt, ei myöskään löydy enää matkakuitteja asiaan liittyen kesäkuun jälkeen. Lopullinen ratkaisu löytyy ainoastaan Schaefferin päiväkirjasta: ” 26.7 mestattiin kirveellä Johannes Laurentij, apulainen Taivassalossa, ynnä (yhdessä) naisen kanssa. He saivat haudan kirkkoaidan multaan. Heidät vietiin pois sinne 18. pnä paatilla. Tänne fankeuteen heidät 27.1 tuotiin, ja olivat täällä 5 1/2 kuukautta. Tämä on vahvistus ja sigilli L A Ulstadiuksen ryysyin ja alastomuuden ja minun totuuden tunnustuksen päälle, että se Korkein paljastaa pappein häpeän koko maailman edessä. Hän oli Puolalan poika”.

Kiihkomieliselle Petter Schaefferille erityisesti sielunpaimen Laureniuksen kohtalo oli oikea herkkupala, konkreettinen todiste kirkon tekopyhyydestä, josta Schaefer ja oppi-isänsä Ulstadius olivat vuosikymmeniä saarnanneet ja molemmat siitä omat kuolemantuomionsa kuitanneet.

KYYNELTEN KALLIO

Juliana Machalena ja Johan Laurenius kuljetettiin veneellä Taivassaloon tuomion täytäntöön panoa varten ja se voi olla syy matkakuittien puuttumiseen. Kaikki edellä siteeratut matkakuitit ovat hevoskyytejä. Kyynelten kallio Taivassalon Taipaleen kylässä tunnetaan perimätiedon pohjalta vanhana mestauspaikkana, vaikkei sille löydy mitään lähdevahvistusta. Paikka sopii periaatteessa hyvin ajankuvaan ja tarkoitukseen. Alun perin mestaukset suoritettiin keskeisillä paikoilla asutustaajamissa, mutta sittemmin siirrettiin enemmän syrjempään. Kyynelten kallio sijaitsee vanhan postitien eli silloiseen pääkaupunkiin (Tukholma) suuntautuvan valtamaantien varrella, ei kuitenkaan lähellä kirkkotaajamaa. Vuonna 1929 julkaistu vihkonen ”Kahden kihlatun orpanan surma” lienee ainoa kirjallinen näyttö kyynelten kallioon liittyvästä muistiperimästä. Itse tarina vaikuttaa enemmän folklorelta kuin faktaan pohjautuvalta tapahtumalta. Siinäkin on kyse sukurutsauksesta ja molempien osapuolien yhteismestauksesta. Tässä kuvattu murheellinen tapahtuma on todellinen ja loppunäytelmän paikkana ehkä juuri kyynelten kallio.

Taivassalon kunnan nettisivusto kertoo kyynelten kalliosta: ” Totta kuitenkin on, että paikka on vanha mestauspaikka. Turun hovioikeuden istunnossa …… saivat kuolemaan tuomion ja se määrättiin toimeenpantavaksi Taivassalossa Kyynelten kallioksi kutsutulla teloituspaikalla”. Oikeasti siihen HO-tekstiin on kirjattu ainoastaan: ”…siinä pitäjässä, jossa tekokin on tapahtunut”. Uskoisin kuitenkin vanhemman ja ilmeisesti pääosin kirjaamattoman perimätiedon olevan oikeassa, vaikka itse orpanatragedia tuntuu liiallisessa yksityiskohtaisuudessaan ja romanttisuudessaan keksityltä opetustarinalta. Siinä vanhassa vihkosessa on kuitenkin mainittu kalliolla olevan 3 pystytolppaa, jotka sopivat hyvin kuvaamaan yleistä rangaistuspaikkaa. Paalut olivat piiskausrangaistuksia varten ja miksei paikalla olisi sitten suoritettu myös mestauksia. Kyynelten kallio sopii loogisesti ja logistisesti erinomaisesti rangaistuspaikaksi. Käräjiä pidettiin usein lähellä Kaustion ja Urnan kartanoissa.

Schaeffer kirjasi päiväkirjaansa Julianan ja Johanin saaneen haudan kirkkoaidan multaan. Tämä kuulostaa erikoiselta, mikäli tuomion täytäntöönpano tapahtui kyynelten kalliolla. Hautauksen toimitti pääsääntöisesti mestauksen tekijä eli läänin pyöveli saman tien teilauspaikan lähimaastoon, pyhään kirkkomaahan näin raskaan rikoksen tekijöillä ei ollut yleensä asiaa. Taivassalon kirkon kirjojen haudattujen multarahojen maksuista heidän nimiään ei löydy. On tietysti mahdollista, että mestaus suoritettiin sittenkin lähellä kirkkoa ja pappilaa eli liki rikoksen tekopaikkaa, kuten oli myös tapana.

Teen nyt oman analyysini reilun 300 vuoden takaisista keskikesän tapahtumista, luottaen täysin aikalaistodistaja Schaefferin päiväkirjaan. Kuolemaan tuomitut Johan Laurenius ja Juliana Machalena tuotiin hyvissä ajoin veneellä Taivassaloon tuomion täytäntöön panoa varten, jossa heillä oli viikko aikaa valmistautua lopulliseen kohtaloonsa. Vankisäilö oli nimismiehen talossa Urnan kylässä, jossa vartijoina olivat talossa asuva rättäri ja Turun linnasta mukana tulleet 1—2 nihtiä. Tarvittaessa kirjallisia muodollisuuksia varten käräjätalo Kaustion kartanossa oli lähellä. Samoin kyynelten kallio Taipaleen kylässä oli lyhyen hevos- tai jopa kävelymatkan päässä, joten sinne omalla kyydillään tullut läänin pyöveli työsti teilauspölkyn, jos se ei ollut siellä jo ennestään valmiina. Paikalle saapui lukuisa joukko pitäjäläisiä ja lisäksi vartiomiehiä valvomaan järjestystä. Rovasti Bergius, Johanin esimies, antoi molemmille tuomituille viimeisen siunauksen ja syntien anteeksiannon ennen pyövelin virkatoimia. Ruumiiden osalta kirkkoherra ja Julianan isä kappalainen Machalenius olivat etukäteen sopineet nimismiehen ja pyövelin kanssa siitä, että ruumiit haudataan poikkeuksellisesti kirkkoaidan multaan, ehkä kuitenkin  kirkkomaan ulkopuolelle. Kuljetus tapahtui hevosrattailla Kaustioon ja siitä veneellä yli kirkkorantaan.

Apupappi Laureniuksen ja Julianan yhteisen tyttären ei tarvinnut olla enää todistamassa tätä hirveää murhenäytelmää, Maria oli kuollut kesäkuussa 1710. Haudattujen luettelossa ei ole mainittu hänen nimeään, mutta on kirjattu Hurunkorven (Machaleniusten kotitalo) kylästä Julianan 4-vuotiaan tyttären hautauksesta.   

Petter Schäffer(toim. M Piispa): Minä Pietari ja minä Anna. Päiväkirja vuosilta 1707–1714 (Otava 2000)

KA/digihakemisto/Vehmaan ja Ala-Satakunnan renovoidut tuomiokirjat 1675—1712.

KA/digihakemisto/Turun kämnerinoikeuden renovoidut tuomiokirjat 1707—1708

KA/digihakemisto/Turun raastuvan renovoidut tuomiokirjat 1706—1708

KA/digihakemisto/Taivassalon srk väestörekisterikirjat 1663—1712

KA/digihakemisto/Maanmittaushallituksen kartat

Taivassalon kunnan kotisivut