Merenkulkuhuone

Merenkulkuhuone

Kartanoaikaan tästä huoneesta on käytetty nimeä kuninkaankamari, koska kuningas Kustaa IV Aadolf yöpyi täällä käydessään Suomessa 1800-luvun alkuvuosina. Käynnin kunniaksi huoneen tapetit ja uuni koristettiin kuninkaan kruunuilla. Uunissa ovat koristeet näkyvissä, mutta tapetit on poistettu tai peitetty uudella paperilla.

Nykyisin huoneessa esitellään merenkulkua niin saaristossa, rannikoilla kuin valtamerilläkin esineiden ja valokuvien avulla. Alastor-parkkilaivan mallin on tehnyt taivassalolainen merimies, joka purjehti tässä laivassa. Pulloon rakennettu laivan pienoismalli oli tavallinen puhdetyö, sitä vastoin harvinaisempi on kehystetty purjelaivan puolikasmalli. Kaksi simpukoin koristeltua rasiaa ovat tuliaisia ulkomailta. Merikapteeni F.S. Gustafssonin jäämistöstä ovat peräisin kaukoputki, kiikarikotelo, merimiessäkki ja kaksi seinällä olevaa valokuvaa. Pöydällä on nähtävissä malspiikki, neulakotelo ja -hanska, ja tilkitysvasara. Merimiessäkit olivat tavallaan merimiesten matkalaukkuja.

Parturin työvälineet ja kalusteet on saatu parturi-kampaaja Salli Larjamalta, työkaluja ja valokuvia hänen mieheltään, Yrjö Larjamalta. Huoneessa on myös kutomakone, jota kutoja Alma Laaksonen käytti, pääasiassa villavaatteiden tekoon.