Siirtokarjalaiset

Siirtokarjalaisten huone

Huonetta sanottiin Wittfoothien aikana tapettien mukaan vihreäksi kamariksi. Se oli jatkosodan aikana myös talon töissä olleiden sotavankien huone, mistä kertoo oven sulkemista varten tarkoitetun puomin kiinnike oviaukon vasemmalla puolella.

Museokäytössä huoneessa kerrotaan siirtokarjalaisista eli evakoista. Tekstein, kartoin, kuvin ja esinein kerrotaan heidän tulostaan Taivassaloon, kuten myös heidän elämästään entisellä kotiseudulla ja Taivassalossa.

Oven ulkopuolella oikealla ovat mm. vangin kuljetuskahleet ja puulukkoja, joista toinen on peräisin vuodelta 1881. Vangin kahleet ovat olleet Taivassalossa toimineen vanginkuljettaja Mantilan käytössä.

(Huom. Kahleet ja lukot eivät liity karjalaisuuteen.)