Muistelmia seuran ja museon alkuvaiheista, osa 1/2
Rauni Nummelin mainitsee Taivassalo-Seuran 30-vuotishistoriikissaan vuonna 1990, että ajatus kotiseutumuseon perustamisesta syntyi jo vuonna 1957. Ajatuksen ”virallisti” valtuuston päätös perustaa museotoimikunta, jonka puheenjohtajaksi nimettiin Santeri Kleemola ja sihteeriksi Onni Laukkanen. Museon paikaksi suunniteltiin vanhaa pappilaa, kirkon lainamakasiinia tai Ketolaa.
Museon perustamiseen ja historian kirjoittamiseen liittyvät asiat olivat toki olleet kunnanvaltuustossa esillä aikaisemminkin. 4. joulukuuta 1945 kokouksessa luettiin puheenjohtaja Ilmo Suojasen kirje, jossa hän tuo esille Taivassalon historian kirjoittamisen tarpeellisuuden. Päätetään, että puheenjohtaja ottaa yhteyttä Jalmari Saariseen, joka selvittää kustannuksia, hankkeen laajuutta ynnä muuta.
23. maaliskuuta 1950 valtuutettu Onni Laukkanen ehdotti museon perustamista esimerkiksi edellä mainittuun lainamakasiiniin ja yhteistyön tekemistä Santeri Kleemolan kanssa, jolla on jo laajat esinekokoelmat. Päätettiin, että kunnanhallitus ottaa yhteyttä Santeri Kleemolaan.
27. syyskuuta 1952 kokouksessaan käsiteltiin taas Onni Laukkasen ja muiden kirjelmää kotiseutumuseon aikaansaamiseksi. Valtuusto asetti toimikunnan asian eteenpäin viemiseksi, mutta kokoonpanoa ei ollut kirjattu pöytäkirjaan.
10. elokuuta 1953 kokouksessa päätettiin tehdä opintoretki Kalannin kotiseutumuseoon. Osallistujiksi valittiin Santeri Kleemola, Väinö Majander, Kaino Heino ja Onni Laukkanen.
17. joulukuuta 1954 kokouksessa päätettiin varata 60 000 markkaa Taivassalon historian kirjoittamiseen. Määrärahan merkittävyyttä on vaikea arvioida, mutta vertailla voi samassa kokouksessa VPK:lle myönnettyyn 100 000 markkaan ja Sotainvalidit-yhdistykselle myönnettyyn 350 000 markkaan. Yhteenvetona voisi todeta, ettei yhdenkään edellä mainitun päätöksen etenemistä tai seurantaa mainita seuraavissa kokouksissa. Ellei sellaisena sitten pidetä Rauni Nummelinin mainitsemaa museotoimikunnan perustamista vuonna 1957.
Perustettava kokous oli kutsuttu koolle kunnantalolle 24. huhtikuuta 1960 kello 12. Kokouksesta oli ilmoitettu Vakka-Suomen Sanomissa, Uudenkaupungin Sanomissa ja Uudessa Aurassa. Lisäksi oli lähetetty kirjallinen kutsu noin 40 asianharrastajalle tai yhteisölle. Kokouksessa oli läsnä 19 osallistujaa. Alustajaksi oli kutsuttu kirjailija F.M. Karrakoski kertomaan kotiseutuyhdistystoiminnasta yleensä ja agronomi Viljo Filppula kertomaan asiasta luonnonsuojelun kannalta. Keskustelun jälkeen päätettiin yksimielisesti perustaa kotiseutuyhdistys nimeltä Taivassaloseura r.y.
Ensimmäiseen hallitukseen valittiin kuusi vakinaista ja kuusi varajäsentä: opettaja Lori-Kristiina Manner, maanviljelijä Pentti Palletvuori, entinen emäntä Evi Wittfooth ja maanviljelijä Urho Salminen, varalle maanviljelijä Kaino Heino, maanviljelijä Väinö Majander, opettaja Oliver Tamlander, rovasti Oiva Kojo, kunnansihteeri Olavi Mäkelä ja maanviljelijä Artturi Pietilä. Omassa kokouksessaan hallitus valitsi puheenjohtajaksi Onni Laukkasen ja sihteeriksi Olavi Mäkelän.
Taivassaloseuran perustamisen tärkein syy oli varmaan oman museotoiminnan aikaansaaminen. Siitä kaavailuja ja paikkavaihtoehtoja oli ollut esillä kunnanvaltuuston kokouksissakin. Silloin ei vielä tiedetty, millainen mahdollisuus hankkeelle tarjoutuisi 1960-luvun alussa. Innokas kotiseutumies Santeri Klemola oli kuullut, että Sirkka ja Heikki Wittfooth aikovat purkaa Viiasten kartanon päärakennuksen, ja hän toi Taivassaloseuralle ajatuksen rakennuksen ostamisesta. Asiassa edettiin, kunta antoi tarvittavan käsirahan, kaupat tehtiin vuonna 1961, ja vuoden 1962 alussa kartanorakennus siirtyi seuran haltuun.
Voitiin aloittaa esineiden keruu. Tässä asiassa Santeri Kleemolan rooli oli keskeinen. Hänellä oli itsellään jo laajat kokoelmat, sillä hän oli ainakin 18-vuotiaasta käynyt huutokaupoissa ja kerännyt esineitä. Yhtenä kannustimena hänellä varmaan oli äidin ohje siitä, ettei mitään käyttökelpoista saa heittää pois. Mitä tahansa saatetaan tarvita. Taivassalolaiset tietävät tämän Santeri Kleemolan harrastuksen; häntä autettiin, mutta varmaan välillä ihmeteltiinkin. Rahaakin näihin hankintoihin kului, joten kotoa taisi tulla välillä sanomista. Toisena, vahvana innoittajana Santeri Kleemolalla oli kauneuden näkeminen esineissä. Ne viehättivät tätä taiteellista miestä, ja usein hän esittelikin miniälleen Sirpa Kleemolalle hankintojensa kauneutta. Kun Viiasten kartanorakennus oli ostettu, alkoi Santeri Kleemola hankinnoissaan tähdätä sinne. ”Tämän minä vien Viiasiin, tällaista siellä ei vielä ole.” Paljon hän vei tavaroita myös omista kokoelmistaan.
Lue jutun toinen osa täältä.
Julkaistu 17.7.2020