Muistelmia seuran ja museon alkuvaiheista, osa 2/2
Taivassaloseura oli saanut hankittua museorakennuksen ja esineiden keruu oli käynnissä, mutta muuten seuran toiminta oli vähäistä. Työmaata olisi ollut, sillä rakennus oli huonokuntoinen ja olisi vaatinut laajalti pikaista korjaamista. Varoja ei ollut edes lainan korkojen maksuun; toiminta näytti hiipuvan jo heti alkuunsa.
Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan joulukuussa 1964 antaa seuralle 700 markan avustuksen lainan korkojen maksuun sillä ehdolla, että toiminta saadaan käyntiin. Piristymistä tapahtuikin vähän: valittiin uusia henkilöitä hallitukseen, perustettiin toimikuntia, järjestettiin viljan- ja rahankeräys.
Keräykset tuottivat yhteensä 2 922 markkaa, joten akuutit maksut saatiin hoidettua ja rahaa jäi muuhunkin. Ei toki isompiin remontteihin. Vuoden 1968 vuosikokouksessa todettiin, että museorakennuksen katto on niin huonossa kunnossa, että rakennus ja siellä olevat esineet ovat vaarassa tuhoutua. Päätettiin pyytää seurakunnalta vanhaa pappilaa huonekalujen siirtoa varten ja lainamakasiinia muille esineille. Vaikeudet siis jatkuivat, mutta lamaantuneen toiminnan takia mitään ei tapahtunut.
Onneksi ei, voidaan tässä tapauksessa sanoa, sillä vuoden 1969 vuosikokouksessa ilmoitettiin, että tilallinen Ensi Österman on luvannut lahjoittaa kattotiilet ja kunnostaa museorakennuksen katon, jos seura maksaa kolmelle miehelle yhden päivän palkan. Tieto on varmasti ilahduttanut tuon vuosikokouksen osallistujia, ja tänä päivänä se tuntuu aivan ratkaisevalta avuntarjoukselta, jotta voitiin edetä muissa kuvioissa. Samassa vuosikokouksessa valittiin uusi johtokunta, joka lähti Santeri Kleemola puheenjohtajanaan laatimaan korjaussuunnitelmaa.
Johtokunnassa aloitti tuolloin Rauni Nummelin, jonka työ museonhoitajana, seuran sihteerinä ja rahastonhoitajana jatkui yli 30 vuotta. Hän oli ollut mukana jo Taivassaloseuran perustamiskokouksessa. Mutta yhä enemmän hän alkoi olla poissa kotoa museon asioiden takia vuodesta 1968. Näin muisteli hänen poikansa Jouko Nummelin ja arveli, että keskeinen syy museotouhuihin hakeutumisessa oli se, että ”isä ei osannut olla joutilaana”. Eli oli työmaa, joka tarvitsi tekijää, ja tekijä, joka oli innokas toimimaan. Toki tarvittiin myös kiinnostusta vanhan säilyttämiseen, rakennusten, esineiden, valokuvien, tarinoiden jne. Tähän Rauni Nummelinia innoitti varmaankin lapsuuden kasvuympäristö, Uudessakaupungissa sijaitseva Sundholman kartano, jossa hänen isänsä oli puutarhurina.
Rauni Nummelin ajoi vuosikymmenten aikana varmaan tuhansia pyöräreissuja kodin ja museon välillä. Perhe jäi usein toiseksi näissä kuvioissa. Museotonttu-nimitys annettiin Nummelinille ensin vähättelymielessä; kaikki eivät arvostaneet museotyötä ollenkaan. Mutta vähitellen terävin kärki arvostelulta alkoi taittua, ja alettiin arvostaa museota ja huomata Rauni Nummelinin sen kehittämiseksi tekemä työ. Ja hän ei tehnyt tätäkään työtä, kuten ei varsinaisen työuransa työtäkään, huolimattomasti, vaan kaikki tehtiin tarkasti asiantuntijoiden apua käyttäen. Tapa taisi joskus ärsyttää joitakin, mutta nyt meillä on museo, jota kaikki kiittävät. Ei Rauni Nummelin itselleen halunnut kiitoksia, Viiasten museo oli hänen sydämenasiansa.

Museorakennuksen korjaustöitä päätettiin jatkaa keväällä 1970. Ennen töiden alkua pyydettiin asiantuntija-apua Turun kaupungin historialliselta museolta. Sen lähettäminä kävivät maisteri Irja Sahlberg, konservaattori Reino Mattila ja hum. kand. Isto Kauhanen antamassa korjaus- ja entisöintiohjeita. Töitä tekivät ammattimiesten lisäksi talkoolaiset yhteensä yli 1600 tuntia. Varat palkkoihin ja tarvikkeisiin saatiin lahjoituksina yksityisiltä ja yhteisöiltä.
Elokuun 2. päivä 1970 museo avattiin ensi kertaa yleisölle. Kartanon 18 huoneesta oli tuohon mennessä saatu kunnostettua yhdeksän ja toisen kerroksen keskivinttiin oli rakennettu näyttelykorokkeet. Museoesineitä oli saatu kerättyä 1800 kappaletta. Avajaispäivänä museossa vieraili yli 200 ihmistä. Museon pihalla Taivassalon Nuorisoseura esitti huvinäytelmän Kenraali-paraati. Vuodesta 1970 lähtien museo on ollut avoinna kesällä vähintään viitenä päivänä viikossa.
Lue jutun ensimmäinen osa täältä.
Julkaistu 25.7.2020